




Toiminta-ajatus
Hoivakotimme toiminnan johtava ajatus on: ”Kohtele vanhusta kuten itse haluat itseäsi kohdeltavan vanhana”. Toimintaamme ohjaa ihmiskäsitys, jossa ihminen nähdään kokonaisuutena, jolla on fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Ihminen on ainutkertainen olento ja siksi arvokas sellaisenaan. Hän on myös itse parhaiten perillä omasta hyvinvoinnistaan.
Ihminen elää vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, on aktiivinen ja tekee päätöksiä oman elämänsä suhteen. Ihmisellä on kyky oppia uusia asioita ja kehittyä, hän on kokeva, itseään toteuttava ja vastuullinen olento, joka pyrkii autonomisuuteen. Hoivakodissamme annamme tarpeita vastaavaa tasavertaista, ihmisarvoa ja erilaisuutta kunnioittavaa hoivaa.
Kunnioitamme hyvin pitkälle asukkaidemme itsemääräämisoikeutta yksinkertaisissa asioissa kuten esimerkiksi vaatetuksessa. Kun kyseessä on asukas, jolla on esimerkiksi dementoiva sairaus, joutuu hoitaja harkintansa mukaan tietyissä asioissa tekemään päätöksen asukkaan puolesta. Tällöin myös omaisten tai muun edunvalvojan mielipide otetaan huomioon.
Arvostus asukkaitamme kohtaan näkyy hyvänä ja laadukkaana hoitona, joka tuo sisältöä elämän ehtooseen. Hoivatyötä tehdessämme ammattitaitoinen henkilökuntamme huolehtii asukkaistamme ottaen huomioon heidän yksilölliset tarpeensa ja toiveensa. Yksilölliset tavat ja tottumukset vaikuttavat elämänhallintaan ja mahdollistavat elämän jatkumisen tuttua ja turvallista rataansa.
Hyvän hoidon periaatteet
Palvelumme perustuvat sekä valtakunnallisiin suosituksiin ja hyvän hoidon periaatteisiin että eri ammattikuntia koskeville eettisiin ohjeisiin. Palveluissa noudatamme lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä lain soveltamisesta annettuja sovellusohjeita ja oppaita. Toimintaamme ohjaavat lait, asetukset, suositukset ja ohjeet ovat osa yrityksen laatujärjestelmää, jonka toteutumista seuraamme ja arvioimme säännöllisesti.
Palvelujen toteuttamisen välineiksi laadimme asukaskohtaiset hoito- ja palvelusuunnitelmat. Niiden tekemisen pohjaksi olemme laatineet henkilökunnan kanssa hoivakotiamme palvelevan mallin.
Jatkuva laadun tarkkailu ja toiminnan kehittäminen kuuluvat kiinteästi hoivakotimme toimintaan.
Turvallisuus
Turvallisuus on yksi hyvän hoidon perustekijöistä. Se kattaa turvallisen ympäristön, liikkumisen ja tapaturmien ennaltaehkäisyn, turvallisen lääkehoidon ja terveydentilan seurannan sekä yleisen turvallisuuden tunteen, joka on erityisen tärkeää muistihäiriöistä kärsivän hoidossa.
Hoivakodissamme on henkilökuntaa paikalla jatkuvasti, joten asukkaamme saavat tarvittaessa välittömästi yhteyttä heihin. Olemme kouluttaneet hoitohenkilökuntaamme toimimaan ja priorisoimaan kiireellisissä ja ulkopuolista apua vaativissa tilanteissa.
Noudatamme lisäksi yksilövastuisen hoitotyön periaatteita. Jokaisella asukkaalla on omahoitaja, joka vastaa hoidon suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista yhdessä asukkaan, hänen omaistensa ja muun henkilökunnan kanssa. Palvelujen toteuttamisen kannalta oleellinen tieto kirjataan ylös ja raportoidaan eteenpäin muulle henkilökunnalle.